Tähän ajattelin kerätä kaikki tähän mennessä tekemäni vieheeni. Viimeisimmät tuotokset näkyvät tuossa heti ensimmäisenä eli ylimpänä. Pohjustuksena voin mainita, että kaikki uistimet on viimeistelty LV-1 Betonilakalla ja väriaineina on yleisimmin käytetty Createxia, CAB:ia ja pienoismallimaaleja, kuten esim. Reveliä, niin pensselilä kuin kynäruiskullakin levitettyinä. Myös kaikenlaiset muut sallitut lisäaineet ovat olleet käytössä. Lisäksi jos kuvat näyttävät hieman pikkuruisilta ja epäselviltä tuossa alla, niin niitä klikkaamalla saat aukeamaan ne isompina uuteen ikkunaan.
"Punanahka" Pitihän sitä tylliäkin sitten kokeilla ja vielä mustan kanssa. Ensin pohjalle piti kuitenkin ruiskutella hieman kahta erisävyn punaista. CAB-Effect fluoripunaista ja Createxin kuultopunaista. Pinnassa vielä muutama kultainen pisara, aivan ulkonäollisistä syistä. 07 / 2006 |
"Pääkallokiitäjä" Ja kolmantena olikin jo vuorossa hieman synkempää väritystä. Kääntöpuolelleen kevennetty kätkee täysin valkean pinnoitteen. 06 / 2006 |
"Korkkiruuvi" Ensimmäinen valmistamani kevennetty lusikkauistin. Uistimen perustana on Santkari-uistimen aihio ja keventeenä korkkia kuten kuvasta näkyy. Strategiset mitat ovat n. 23 g ja 90 mm. Samaa aihiota sekä kevennettä on käytetty myös muissa tämän tekstin vieheissä 06 / 2006 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti